Carnia WOLF® – lajille ominainen ravinto
Uskomme luonnolla olevan paljon opetettavaa meille, ja sen tulisi toimia inspiraation lähteenä. Olemme sen johdosta pyrkineet valmistamaan koiranruokaa, jota koiranne olisi syönyt villissä tilassa. Koiran ruokatottumuksia leimaa ennen kaikkea se, että koira on lihansyöjä. Olemme sen johdosta valmistaneet kuivan täysiravinnon, jonka raaka-aineista 85 % ovat eläinperäisiä. Vähintään 96 % Carnia WOLF® -tuotteen proteiinista ja 99 % rasvasta on eläinperäistä. Liity taisteluumme, jonka tavoitteena on antaa koirille lajille ominaista ravintoa.
Ohjeet ruokavalinnan vaihdolle
Vaihdettaessa vain vähän eläinperäistä ravintoa sisältävästä ravinnosta ruokaan, joka Carnian tavoin sisältää paljon lihaa, voi syntyä sopeutumisongelmia. Porrasta uusi ruoka 5-6 viikon ylimenokauden aikana sopeutumisongelmien välttämiseksi.
Uusi ruokavalio voi vaikuttaa ruoansulatukseen ja aiheuttaa löysän vatsan. Se on tavallinen sopeutumisvaikutus minkä tahansa ravintomuutoksen johdosta. Uuden ruoan koostumus vaatii oikean bakteeriflooran kasvua. Olemme lisänneet ravintoon hyviä bakteereja ruokkivia FOS- ja MOS-prebiootteja ongelmien minimoimiseksi.
Ruoan vaihto vaikuttaa usein turkkiin. Näin käy varsinkin, jos vaihto tapahtuu vähän eläinperäistä ravintoa sisältävästä ruoasta. Mekanismista ei olla täysin perillä, mutta vaikuttaa siltä, kuin koira ja kissa tietäisivät, että ne saavat nyt hyvälaatuista proteiinia, ja pudottavat sen johdosta karvansa. Tilalle kasvaa uusi, paksu ja hieno turkki.
Reseptiin liittyviä kommentteja
Kehittäessämme Carnia WOLF® -tuotetta meidän oli huomioitava eri aspekteja. Tärkeimpänä seikkana ja kokonaisvaltaisena tavoitteena on ollut jäljitellä suden luonnollista ravintoa. Päämääränä on ollut luoda ravinto, jonka lihapitoisuus on mahdollisimman korkea samalla kuin sen rasvapitoisuus pidetään hyväksyttävällä tasolla. Emme ole missään vaiheessa tehneet kompromissia reseptin tavoitteen suhteen raaka-aineen hinnan johdosta vaan ainoastaan tuotantoteknisistä syistä.
Miksi tuotanto tapahtuu Englannissa?
Carnia WOLF® valmistetaan Englannissa siitä yksinkertaisesta syystä, että Euroopan nykyaikaisin tehdas sijaitsee siellä. Pohjoismaissa ei valitettavasti ole tehdasta, joka pystyisi lähimainkaan valmistamaan luomaamme kuivaa täysravintoa.
Miksi se sisältää perunaa ja juurikkaita?
Se johtuu valitettavasti tuotantoteknisistä syistä. Tärkkelystä käytetään ravintopallon kokoamiseen. Olisimme luonnollisesti mieluiten olleet ilman näitä valmistusaineita, ja olemme tehneet voitavamme pitääksemme niiden määrän mahdollisimman alhaisena.
Miksi se sisältää selluloosaa?
Carnia WOLF® sisältää 0,87 % selluloosaa kuitumäärän lisäämiseksi ja varmistaaksemme, että ruoansulatus toimii niin kuin pitääkin.
Miksi se sisältää hydrolysoitua lintuproteiinia?
Hydrolysoidun lintuproteiinin proteiinipitoisuus on korkeampi ja mineraalipitoisuus alhaisempi kuin lintujauhon. Olemme ennen kaikkea pyrkineet pitämään kalsiumpitoisuuden alhaisena. Hydrolysoidun lintuproteiinin avulla selviydymme siitä lisäämättä kasvisten määrää. Käyttämämme hydrolysoitu lintuproteiini sekä lintujauho ovat poikkeuksetta kanalinnuista peräisin. Kohdallamme se tarkoittaa kananpoikaa ja kanaa, mutta raaka-aine voi sisältää hivenen kalkkunaa. Kyseisiin valmistusaineisiin ei ole käytetty muita lähteitä.
Miksi tuhkan (mineraali) taso on niin korkea?
Carnia WOLF® sisältää tuhkaa tasolla, joka on verrattavissa useampiin villeihin saaliseläimiin. Alla olevat taulukot osoittavat joidenkin ajateltavissa olevien saaliseläinten arvoja. Haluamme painottaa sitä, että Carnia WOLF® -tuotteen pitoisuustasot vastaavat tai alittavat useampien saaliseläinten pitoisuustasot.
Kannattaa ehkä myös huomioida eläimen kuluttama kokonaismäärä. Carnia WOLF® riittää selkeästi pidemmälle kiloa kohti kuin tavanomainen ravinto. Siten tuhkaa kulutetaan kokonaisuudessaan prosenttiluvun osoittamaa määrää vähemmän.
Tuhka (ilmoitettuna prosentteina kuivapainosta) |
|
| ||
Nimi | Latina | Tuhka | Viite |
|
Peura (vastasyntynyt) | Odocileus virginianus | 17,9% | 1 |
|
Jänis | Lepus americanus | 17,5% | 2 |
|
Hiiri (keskikokoinen) | Mus musculus | 17% | 3 |
|
Rotta (keskikokoinen) | Rattus norvegicus | 15,9% | 3 |
|
Myyrä | Microtus pennsylvanicus & | 13,5% | 2 |
|
| Clethrionsmys gapperi |
|
|
|
Carnia WOLF® Original | 12,0% |
|
| |
|
|
|
|
|
1. ”Wildlife feeding and nutrition”, 2. Painos, Robbins (1993) |
|
| ||
2. "Nutrient and energy assimilation of prey by bobcats" Powers, Mautz, Pekins (1989) | ||||
3. "Vitamins E and A, and proximate composition of whole mice and rats used as feed" Douglas, Pennino, Dierenfeld (1994) | ||||








